torstai 27. helmikuuta 2014

Syksyllä kerran..

Selviytyjät Sammatti : kausi yksi, jakso yksi.
Aloitetaan Eetun monen tunnin Paint-taidonnäytteellä, joka ilmestyi tapahtumakutsun sivuille paria päivää ennen itse tapahtumaa.


Oli porukat häämatkallaan ja vapaana maatila.
Oli palju, oli pari saunaa ja vapaata töistä.
Mitäpä sitä hyvää tilaisuutta hukkaan heittämään?
Pidin bileet, sillä minullahan on myös muutama hyvä ystävä.




Vaikka etukäteen olinkin varoittanut, että kaikki tappaa naapureista sonneihin, villisikoihin, koiriin ja villieläimiin,me selvittiin kaikki hengissä.
Konehuoneen hevosenkaan tappamisesta emme ole vastuussa. Se roikkui siellä jo valmiiksi.


Pieni taisteluhaava tosin erään kohdalla hankittiin paljun kaminan piipusta, kun sitä hippasen humalassa erehtyi eräs halailemaan.


Muuten ilta sujui aikuisten bilettäessä alakerrassa ja teinien yläkerrassa.
Ehkä ne vähän pelästyi mun karvaisia ja alastomia ystäviäni, mutta hyvähän noiden on oppia, ettei lähestyvä 30 tarkoita meiningin laantumista.





Krapulaisena saimme myös todistaa toisen hepon nyljentää, suolestusta ja kattoparruihin riippumaan nostoa.
Mainiosti meni, mukavaa oli, rakkaita ootte.



Toukokuun alussa porukat lähtis taas Saksaan - oisko se Selviytyjät Sammatti SE01E02: Paluu paljuun ?!!?!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Humppaa Helsingissä.

Ei ihan kauheen vahvasti alkanut mun reissuni pois 4 seinän ja niiden päällekaatumisen keskeltä.
Pääsin töistä kuudelta ja kasilta piti lähteä Helsinkiä kohti.
Takaraivo sanoi samaan aikaan, että jää kotiis ja toinen puolisko sanoi, LII-KU.
Päätin totella puoliskoa nro 2 ja lähteä.

Tuuri, Karma, kohtalo, sattuma... Mikä niistä vain oli vissiin numeron yksi puolella, sillä yllättäen seisoessani täydessä tällingissä autoni ovella, ei ne ovet auenneetkaan.
Pommini akku oli jostakin mystisestä syystä jälleen tyhjenynyt. Pakkasta ei ollut ja seisonutkin se maho ruuna oli vain vuorokauden.
- Ei nyt! Mun pitää olla 45min päästä Helsingin Hard Rock Caféssa, johon olin sopinut treffit.

Joku pieni suojeluskeiju kuitenkin hoiti (varmaan krapulassa) duuninsa, sillä sattumoisin äitini työvuoro sattui päättymään samaan aikaan ja hän sitten karautti mustalla orilla paikalle ja sain alleni aika monta hevosvoimaa merkiltä BMW.
Heitin auttajani Sammattiin ja myöhästyin tapaamisestani vain joitakin kymmeniä minuutteja.


Nopean visiitin, yli 7 euron alkoholittomien drinkkien ja jollekin täysin tuntemattomalle turistille valokuvassa poseeramisen jälkeen oli aika vaihtaa ravintolaa sinne, mihin alkujaankin oli suuhta.

Virgin Oil Co ja bändi, jota katseltiin viimeksi 1,5 vuotta sitten samaisessa paikassa.. Klik!!
Korpiklaani. Sekä Frosttide ja Tuoni.


Valitettavan vähän oli ihmisiä ajoissa paikalla, joten Tuonen setin missasi moni.
Mukaanlukien meidän seurueestamme lähes kaikki.
Minä ja Marjut kuitenkin supportattiin paikalla ja itse ainakin peukuttelin hommaa.
Komiasti siellä tukkaa lavalla heilui.
Tuoneltahan ilmestyy btw ensi kuussa uusi levy ja tuolta muutamakin maistianen saatiin kuulla.
Kovureilta kuulostivat!


Seuraavat pari leidiä saapuivat Virginiin hieman ennen Frosttiden aloittamista.
Aiemminkin olin tämän Jyväskyläläisen folk metal bändin livenä sattumalta nähnyt, jonka perusteella osasin odottaa jälleen pirun kovaa livesettiä. Enkä joutunut pettymään tälläkään kertaa.
Huikea livebändi. Suosittelen saapumaan paikalle, jos mahdollisuus osuu kohdalle.


Mattimyöhäisimmätkin suvaitsivat saapua Virginiin ja samaan syssyyn pulju avasi myös yläkerran yleisölle, josta vallattiinkin pöytä oitis itsellemme.
Populaa rupesi sen verran paljon paikalla olemaan ja tiesin tuon, että klaanin saapuessa jengi rupee humppaamaan.
Pois alta siis.
Juomalauluja selvinpäin. Pidin itse itseänikin hieman hulluna.. 


Yleisöä oli myöskin paljon viihdyttävämpää seurata yläilmoista, sillä kaiken sortin vipeltäjää siellä jorasi ekasta biisistä alkaen.
Silloin viime keikalla jorasin itsekin siihen tahtiin, että korkkarit piti ottaa pois jaloista kun olivat vain tiellä. Nii´in - minä tanssin kerran pari vuodessa julkisilla paikoilla.


Oma mielenkiintoni itse keikan aikana kiinnittyi lähinnä Järvelän housujen kuolaamiseen.
Niin kuumalta se jotenkin siihen mielentilaan näytti just niissä pöksyissä.
Asiasta Marjutille hehkutettuani se totesi ettei mun kanssa keikoilla voi käydä kun taas käyn ihan ylikierroksilla nähdessäni miehiä. Se ehdotti keskittymään Jarkon paljaisiin varpaisiin, josko niistäkin löytäisin jotain hienoa. Ihan niin huonosti mulla kyllä ei mene..
Valtteri totesi kauniisti, että jos sanakirjassa olisi valokuvia, niin mun naamani löytyisi kohdan "seksuaalisesti turhautunut" kohdalta.


Yleisökin oli enemmän ja vähemmän alasti. Eräs melkoisen sekaisin oleva neitonen hillui koko keikan itseasiassa jopa ilman rintaliivejä. Vähän joutui ihmettelemään, että miten Virginissä ei koskaan ole järjestyksenvalvojia lavan läheisyydessä/ missään vähän tsekkaamassa mitä siellä tapahtuu..

Olihan se Korpiklaanin keikka jälleen hyväntuulisuutta huokuva tapahtuma.
Ihana oli yhden illan ajan hymyillä ihan aidosti ja fiiliksellä, koska eipä tuota vaan voi seurata mökömökö-murjotuksella. Ei vaan voi.
Jotenkin jälleen ihan pöhköä, että mukamas synkkä ja juro metallikansa sitten tanssii folkkibändien mukana enemmän kuin pissikset tanssii peruslauantaina Onnelassa listamusiikkia. 


Letkajenkaksihan se jälleen meni tottakai. Kiersipä tuo erään biisin aikana koko myös lavan toisesta reunasta rappusia pitkin yläkertaan ja sieltä alas toisia rappusia pitkin.


Siinä vaiheessa kun lavalla kävi joku saamelainen shamaanin tyyppinen lappihahmo joikaamassa me todettiin Marjutin kanssa olevamme vähän liian selvinpäin moiseen. Olihan se ihan mielenkiintoinen ohjelmanumero, mutta vähän oisi  lyhyempi impro voinut olla.

Tequilabiisin aikaan, mikä oli jo encorea, ihmeteltiin mistä perkeleestä se laulu oikein tulee.
Lavalla kaikki muut paitsi itse Järvelä. Muutkin sitä etsiskeli katseellaan, kunnes kaveri löytyi tietenkin baaritiskiltä. Vissiinkin sitä tequilaa kaatamassa. Valitettavasti yläkertaan ei tätä näkynyt.

Keikan loputtua kotia kohti ja hippasen olin seuraavana päivänä kyllä silmät ristissä työvuorossa.
Ei kyllä niin pätkääkään väliä, koska sen verran mahtava oli tuo kokonaisuus kaikkineen alun ongelmineen.

Ensi viikonloppu onkin meikäläisellä kokonaan vapaa.
Keikkaahan se taas jälleen tarkoittaa.
Helsingin DarkSide Clubilla esiintyisi Kullikipu! Niin ja Klamor.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Ripped or not. 5 kk.

Tuossa silloin syyskuussa tein romaanipostauksen ulkonäkömuutoksista ja meikäläisen painohistoriasta. Kesän 2013 aikana puntariin oli salakavalasti hiipinyt useampi kilo elopainoa lisää ja silloin syyskuussa jotenkin mitta täyttyi kun järkytyin pahanpäiväisesti juurikin sitä vaa´an lukemaa. 

Yllättäen se 30 päivän tehokuntokuuristartti ei onnistunut.
Yli puolet tuosta kyllä onnistuin hikoilemaan sen natsiakan käskyjen mukaan viidesti viikossa olohuoneen lattialla, kunnes Armi mutusteli tuon DVD:n käyttökelvottomaksi mielenosoituksena erääseen maratonpuheluun, jonka ajaksi en sitä päästänyt kanssani parvekkeelle.
En sitten saanut koskaan tilatuksi uutta (lue, en halunut.)

Niin mites sitten se ruokailu?
Yökkäsin opetellessani syömään rahkaa ja jääkaappiin ilmestyi pakastusrasioissa läjä valmiiksi tehtyä ruokaa. Kännykkä muistutteli syömään jatkuvasti ja oli hiton vaikeata koittaa syödä niin paljon.
Pikkuhiljaa välipala poikineen tippui päivärytmistä, mutta yritin kuitenkin pitää kiinni pääsafkoista, eli aamiaisesta, lounaasta, päivällisestä ja iltapalasta.

Marraskuussa palasin työelämään.
Sohvalla makoilu muuttui työpäiviksi, jonka myötä aktiivisuustaso lisääntyi.
Työpäivien lomaan piti edelleen sisällyttää päivittäiset lenkit Armin kanssa, ja toisinaan ne muuttuivat kyllä väsymyksen takia parin korttelin pituisiksi. Vähintään yhdestä pidemmästä lenkistä päivässä olen tietenkin sen koiran hyvinvoinnin takia pitänyt kiinni. Jos se syystä tai toisesta jää välistä, hyppii tuo koira seinille ja käy ihan ylikierroksilla.

Oon vahvasti tunneihminen.
Ollessani hyvin onnellinen tai todella surullinen mä reagoin helpoiten syömisellä.
Ruoka ei vain niissä ääripäissä yksinkertaisesti maistu tai syödessä siitä tulee lähinnä paha olo fyysisesti. En välttämättä tunne nälkää ollenkaan pariin päivään.
Tasaisena ja tyynenä hetkenä taas se ateriarytmi, nälkä ja mieliteot tulevat luonnollisemmin esille.

Vaikka välillä onkin siis ollut syömättömyysjaksoja ja myöskin niitä aikoja, kun syön paljon ja useasti, on tässä jotenkin myös onnistuttu kohti sitä tavoitetta. Eli oppia tasapainottelemaan jotenkin näiden kaikkien asioiden kanssa, mitkä eivät ole olleet kohdallaan.

Töihin pitää ottaa eväät ja ne yleensä tulee syötyä. Kasvisten ja marjojen syöminen on lisääntynyt paljon. Lihaton lokakuu opetti ehkä eniten tässä asiassa..
Sellaisten ruokien syöminen, joista en pidä, mä lopetin. Rahka pysykööt jatkossakin ruokakaupan hyllyssä, ellen sitten halua tehdä rahkalettuja, joihin kyllä ihastuin.
Kun ei ole nälkä eikä tekisi mieli syödä, yritän sitten edes väkisin saada jotakin alas kurkusta, vaikka se ruoka ei maistukaan eikä annosta tule syötyä loppuun asti.

Jauhelihan sijasta kalaa ja kanaa on useammin lautasella.
Syön edelleen normaalia arkiruokaa. Kera voin, kerman ja suolan - mutta pienempinä annoksina ja yhdessä salaatin ja/tai kasvisten kanssa. 
Leipää en syö edelleenkään juuri nimeksikään. 
Liikuntaa on tullut lisättyä ja kunto on noussut.

Oon oppinut juomaan sitä vettä! Jääkaappiin laitettu parin litran vesikannu tulee juotua tyhjäksi päivittäin ja myös töissä juon sen Pepsi Maxin sijasta vettä.
Viime viikolla ostin oman Sooda Streamin, koska hurjinta ikinä - oon oppinu juomaan kuplavettä.
Aina olen vihannut vichyjä ja muita kivennäisvesiä.. En enään.
Kiitos tästä kuuluu eräälle, jonka luota monesti krapulaisena herättyäni ei löytynyt muuta kuin kuplavettä ja sitähän oli sitten pakko kuolemaoloihin juoda niiden kuplien tuoman avun vuoksi.

Edelleenkään en ole saanut itseäni kuntosalille tai uimahallille, mutta pururata ja lenkkipolut on tulleet tutuiksi. Myös sitä kuntopyörää olohuoneessa tulee toisinaan käytettyä muuhunkin tarkoitukseen, kuin vaaterekkinä.

Lukuja tiskiin. Syyskuun lopusta tähän päivään.

Paino: -5,5 kg
Lantio: -7 cm
Vyötärö: -5 cm
Ry: -2 cm
Käsivarret: -3 cm
Reidet: - 4 cm
Pohkeet: -1 cm

En tiedä niinkään onko ihmiset ympärillä näitä asioita huomanneet käytöksessäni taikka ulkomuodossani, mutta itse kyllä olen. Se kai se tärkein asia onkin. Oma pääkoppa..
Oon ostanu paljon uusia vaatteita, tuntenut oloni paremmaksi itseni kanssa ja myöskin muiden lähellä. Oon itse huomannut, että näillä jutuilla on suuri vaikutus omaan jaksamiseen.
Itsetunto on kasvanut paljon ja olen rohkeampi.
Suunta on siis oikea.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Porn. Foodporn.

Jo monen viikon takainen kulinaristinen orgia teksti- ja kuvamuodossa olkaahan hyvä.
Viimeisen vuoden aikana supersuosioon noussut sapuska, joka avokaadopastan tavoin on pikkuhiljaa löytänyt tiensä myös monen ruokaravintolan listalle.

Pulled Pork. Nyhtöpossu. Suikalesika. Mitä näitä nyt on. Rakkaalla on monta nimeä.


Tämä näihin K-18 kuviin päätynyt yksilö rakasteli kierto-ilmauunissa salaisia mausteita täysin pyöreät 24 tuntia. Oli masokistista joutua sietämään sitä tuoksujen vallankumousta, mikä tuon ajan leijaili asunnossani. Raadollisen alkukantaisen revinnän jälkeen, viimeiset 30 minuuttia grillausvastusta kohdatessaan huusin kurkku suorana turvasanaa samalla, kun valmistelin tulevaa aktia härpäkkeineen.


Kumppanikseen tämä lohturuoka sai ciabatta-leipää, tomaattia, salaattia, suolakurkkuja, kurkkumajoneesia, ketsuppia ja paljon paahdettua sipulia.
Viereen valikoitui kurkkutikkuja.




Jos vain kärsivällisyyttä ruoan odotteluun riittää, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.
Olen sortunut myöskin niihin 4h haudutusresepteihin, mutta kyllä se asia nyt vain on niin, että kasslerista saa maukkaimman nyhtöpossun sillä pitkällä haudutuksella, itsetehdyn marinadin kanssa, foliosuojassa ja vesihauteessa.
Ja mikä tässä trendisapuskassa on hienointa - raaka-aine on halpaa! Kannattaa samantein tehdä se parin kilon satsi, sillä tätä kyllä syö vaikka seuraavan viikon. Maistuu yhtä ihanalta myös kylmänä.

Nautitaan tietysti mieluiten hyvässä seurassa kera oluen. Tähän safkaan ei sotketa mitään viinejä.

I´m all yours, babe.

Keijuista kalmistoon

Keikkailtu on. Ahkerasti hyvin ahkeran työnteon ohessa.
Viimeiseen kolmeen viikkoon on mahtunut vain viisi vapaapäivää, joten kolme keikkalointia on yhtä lukuunottamatta suoritettu selvinpäin. Käytännössä katsoen kyllä kaikki kolme, koska yhden kohdalla alkoa nautittiin vasta keikan jälkeen.

25.1 oli tarkoitus mennä katsomaan Ruotsin Shiningia Virginiin, mutta "yllättäen" ne peruivat rundinsa. (Risto anteeksi. Ei se Nummen keikka ollutkaan paskin, vaan parhaimpia koko juhannuksena. Muistin väärin. Spinessä olivat paskoja.)
Tätä peruuntumista kiitinkin kädet kyynerpäitä myöten ristissä heti lauantaina  plan 2 keikan jälkeen.

Menetin Korjaamoneitsyyteni samalla, kun hilppasin keijumetallin sanansaattajien keskuuteen.
Kyseessähän oli tietenkin Ranskasta kutreineen saapunut Alcest.
Ihan tosi, koko Korjaamo täynnä pitkätukkia, poppoo laulee ranskaksi ja varmastikaan 90% jengistä ei ymmärtänyt siitä hölkäsen pöläystä, mutta musiikiltaan lavalla on jotakin niin suurta, että jos et tiedä mikä on Alcest niin .....no sä et tiedä sitten oikeasti mitään.



Alkujaanhan toki minäkin olin haistattanut pitkät korkeiden lippuhintojen vuoksi tälle bändille, mutta näin jälkikäteen voin käsi sydämellä sanoa maksavani vaikka tuplat toisesta samanmoisesta keikasta. Ja häpeäväni aiempia ajatuksiani hinnoittelusta.
Keikan loputtua olin valmis tekemään pikkuisia samanlailla raidalliseen villapaitaan pukeutuneita lainekiharatukkaisia ranskalaisia vaikka sillä punaisella minuutilla tusinan verran.


Mennään kuitenin esileikkiin eka.
Ensimäisen lämppärin, The Faunsin seurueemme skippasi tietoisesti, mutta suomalainen metsäfolkkibändi Hexvessel piti päästä näkemään ja kelpo poljentoa se tarjosikin.

Alcest sitten taas... No jo tuon videon kohdalla rupean aina parkumaan, ennenkuin kello näyttää 1:30.  Vaikka sanaakaan en ymmärrä.



Jos ei jo selväksi ole tullut, että keikka oli mahtava niin hehkutanpas vielä vähän.
Tottahan toki, tääkin on niitä ajan saatossa muuttuneita bändejä, koska alkujaanhan tyyli oli black metallia. Olin ihan todella yllättyneen iloinen, että myös sitä örinämörinää kuultiin Korjaamolla livenä.

Eräs ystäväni kuvailikin osuvasti fiiliksiä lähes hengelliseksi kokemukseksi, jonka aikana teki vain mieli ottaa jotain kädestä kiinni ja heilua. Osuvasti sanottu.
Samanmoista transsitilaa, missä välillä teki mieli itkeä ihan vain maailman kauneutta - en ollutkaan millään keikalla saavuttanut moneen vuoteen.  Viimeksi se euforia löytyi Esotericin keikalta vuosia sitten... ( btw, Doom-pioneeri Esoteric saapuu Suomeen - BE THERE!)


Yleisesti tosiaan olen niitä ihmisiä, joille musiikissa tärkeimmässä asemassa ovat sanoitukset. Mä en osaa soittaa mitään, mä en tiedä teoriassa musiikista paljonkaan ja juurikin siksi lyrikat ja laulajan ääni on ollet niitä asioita, jotka ovat koskettaneet syviten. Niihin samaistuu ja ne koskettaa tai sitten bändi on vain yksinkertaisesti paska tai niillä on vain kiva biitti tahi pantava rumpali yms.

Siksi on vähän outoa aina joutua tunnustamaan näitä orkestereita, joiden lyrikoiden sisällöstä en oikeasti tiedä sanaakaan, mutta jotka kuitenkin saavat meikäläisen parkumaan alta aikayksikön..
- Tai vaikka ei ees laulettaisi? Mitäs jos silti tulee moinen olo? Nämäkin pojat tuijotteli kenkiään koko keikan. Ja niillä oli ne villapaidat päällä. Mitä siellä oikein tapahtui? Selvinpäinkin olin, joten...? Mitä mitä tapahtui?
Puhuuko Neige totta lapsuutensa henkimaailmasta...? Kyllä, jos minulta kysytään. On niitä olemassa.... Keijuja. Ja niistäkin osa varppina dikkaa bläkkistä ja olivat keikalla mukana. :)


Seuraavana viikonloppuna, lauantaina 1.2 oli monta kuulautta venatun Ulverin vuoro esiintyä Savoy-teatterilla.
Sinnekin pyyhkäsin autolla, mutta sunnuntai olisi kuitenkin vapaa, joten ilolientäkin voisi nauttia. Piti olla etkoilua, mutta lumimyrskykaaoksen vuoksi matkustus ei ihan taittunutkaan totuttuun 40minuuttiin.
Oven Savoylle avattiin kuudelta ja keikan oli ilmoitettu alkavaksi jo seitsemältä.
Minä saavuin pikkasen vajaa puoli seitsemän Suvilahteen, josta piti viellä seikkailla julkisilla keskustaan. Yhden oluen kerkisin huitasta ravintolassa ennen saliin siirtymistä.


Niin mimmonen oli?
Pettymys.
Eipä sitä oikein rehellisemmin sanoa.
Alkujaanhan liput myytiin koko tuotannon kattavalla keikkakonseptilla, mutta myöhemmin bändi ilmoitti jatkavansa impropohjaista keikkameininkiä myös Helsingissä.
Pettymysten multihuipennus... Vitutuksesta en puhu, koska olihan se myös kaunista se tääkin.

Taustan videoshowt kerto kivaa tarinaa, kitaristi/basistin maneerit/kitarahihnan poikkimeno pisti huvittamaan ja sen papparaisen katoaminen välillä lavalta pitkiksi ajoiksi hakemaan lisää punaviiniä huvitti. Ja ne käytti kyllä oikeasti oikeeta rautakettinkiä halutessaa ketjujen ääntä yms tämmösiä pieniä arvostettavia seikkoja. Jänniä vempaimia se yksi soittaja veteli jatkuvasti sieltä jemmastaan esiin..

Se sen sijaan ei huvittamut, että on maksanut melkein 40euroa nähdäkseen bändin esiintyvän ja sitten ne ei vedä edes levylle julkaistuja biisejä kuin pari hassua.
En mä nyt tietenkään odottanut, että sitä alkuaikojen bläkkistä siellä Apple-koneiden takana alettais örisee, mutta..... Kyllä mä olisin halunut enemmän kuulla ees laulua ja muutakin kuin treenikämpiltä tuttua jamittelua.
Tota menoa oon todistanu jo lukemattomilla jatkoilla treeniksillä.


Bändin ja loppuunmyydyn salin välissä ois ihan fine voinut olla esirippu.
Niin vahanukeilta ne siellä jotenkin omassa kuplassaan hengaili.

Valokuvia tästä ei ole, sillä salissa kuvaaminen oli kiellettyä. Sen sijaan pöllin netin syövereistä kuvausluvan saaneiden tyyppien tuotantoa. (Imperiumi )
Teki mieli heitellä kolikoilla niitä AIKUISIA ihmisiä, jotka kielloista huolimatta siellä kuitenkin otti kuvia niin puhelimilla kuin kameroillaankin. Jumalauta, vitun ääliöt.
Jos tunnistat itsesi tekstistä tai muutoin kuulut näihin "kyl mäki ku toiki" tyypiksi, niin meneppä vähän itseesi ja häpeä, urpo.

Noh, kokemus se tämäkin.
Ilta jatkui PRKL Clubin Trash Discossa, johon myöskään en ollut aiemmin päässyt osallistumaan.
Oma agendani oli päästä baariin, joka osallistuisi Hiljainen minuutti-mielenilmaukseen.
Tietenkin, restonomina.
Olihan se hämmentävä kokemus. Musat veks, baarimikot kädet puuskassa seisoskelee ja asiakkaatkin on hiljaa. Ei tässä holhouspolitiikassa ole mitään järkeä. Ei mitään järkeä.

Viime vkl mentiin taas!
Aloin jo vähän itsekin huolestumaan viime viikkojen herkistelymusiikista, joten joku hippasen enempi mörköjuttu tuli ihan tilauksesta halvalla eteen.

Oltiin sovittu Hannan ja Marjutin kanssa jo alkuviikosta tyttöjen illasta.
Hanna halusi eroon Harald-neitsyydestään, joten mepä kokeneempina mentiin sen tueksi viikinkiravintolaan syömään.


Syöminkien jälkeen otettiin osoitteeksi On The Rocks, jossa esiintyi Tuomas Saukkosen bändi Wolfheart sekä meikäläiselle huonokarmainen Shade Empire.
Jälkimäiseksi mainittua kun kovin piti Tuskan jatkoklubilla mennä katsomaan, mutta omien juoksunteluiden vuoksi tuota keikkaa nähtiin vain 20 sekuntia lopusta. Huhups.


Tällä kertaa onnistuttiin näkemään molemmat keikat alusta loppuun ja vaikka jälleen mentiin yhden alkoholiannoksen ja soodatuopin voimin, niin nautin meiningistä kovasti.
Sitä testosteronin määrää oli hyvin outoa siedättää hullaantumatta. Jotenkin kovin kierroksilla kävin. :D

Wolfheartiin olinkin muutaman esikoislevyn kuuntelukerran tutustunut ja taisi tämä vissiin eka rundi vasta bändiltä ollakin. Kyllä vetäsi komiasti!
Saukkoseltahan ei ole totuttu kuulemaan välispiikkejä edes kiitoksen vertaa, joten hyvin oli outoa, että synttärikaimani höpötteli jopa useamman lauseen keikan aikana yleisöön. Liekö tullut vanhemmiten pehmommaksi?


Shade Empirea seurattiin alkukeikka yläkerran parvelta.
Jotenkin sinne akustiikka tuli aivan päin pökelöä, sillä syntikat kuulosti aivan järkyttävältä.
Sitäpaitsi puolet niistä tuli playbackina. Uarmght.
Yleisön joukosta alhaalta, ne ei niin korviin ja silmiin pistäneet ja vaikken bändiin itsessään kauheesti ole perehtynytkään niin jumatsuikka ku oli kovuri keikka!


Tämä viikonloppu oli keikkavapaa viikonloppu. Suunnitellut menotkin kariutui erinäisten ikävien tapahtumien johdosta ja vaihtuivat kotoiluun. Toivon syvästi asioiden selviävän viellä parhain päin.

Nyt tehdään taas muutama päivä töitä, mutta sitten mennään taas jenkaten, sillä Virginiin tulisi Korpiklaani. Lämppärinä on meidän ihanat Tuonen pojat. Muistatteks? Se, jonka videolta voi herutella esimerkiksi meikäläistä bikineissä ja jonka sanomasta on hyvä jälleen vetästä aasinsilta siihen alussa mainittuun Hiljaiseen minuuttiin.



perjantai 14. helmikuuta 2014

Yksitoista.

Valloittava Heidi haastoi blogissaan Mustaa pitsiä meikäläiselle tälläisen nakin. Kaipasinkin juuri nyt ajatusten kanavoimista johonkin ihan mihin tahansa muuhun kuin yhden asian vatvomiseen, mikä poukkoroi pahasti päässä jatkuvalla biitillä.

Haasteen säännöt:
1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Täytyy keksiä 11 uutta kysymystä
4. Täytyy valita 11 bloggaajaa
5. Täytyy kertoa kenet on haastanut
6. Ei takaisin haastamista
 
11 faktaa minusta:
 
1. Aina TV päällä. Aina. Se voi olla ja yleensä onkin äänettömällä, mutta se on aina päällä. Viimeaikoina en edes ole seurannut Salkkareita, Farmia, Satuhäitä ja Putousta lukuunottamatta mitään telkkarista, mutta se on silti aina kokoajan tossa päällä.  En ees muista, milloin oisin katsonut leffan ohjelmiston mukaan. Sen on vain oltava päällä.

2.Tietittely työelämässä. Mun mielestä se on kohteliasta ja normaalia. Yleensä asiakkaiden mielestä vittuilua. Enpä vain tiedä... Kasvatettu on siihen, että itseäsi vanhempia teititellään ja se nyt vain kuulostaa paremmalta kuin sä, sulle tai hä. Muutenkin mun työpersoona on ihan täysin eri kuin siviili.... Tuuppa kattoo.

3. Univamma. Täppä däppä däppä dää! No yllätys täs, jos tunnet ees sukunimeltä mut? Aina olen yökukkujaeliö ollut ja aina yhtä hanurista on ollut nukahtamiset ja uinumiset. Jumalauta.. Nyt on ymmärrettävistä syistä todella pahoja ongelmia nukahtamisessa ja myös siinä unessa pysymisessä.

4. Likaisuus/Sotkuisuus. Oon siivousfriikki. Siten, jotta mua ottaa päähän jos on paskaista. Kaaos ei taasen häiritse. Nää on kaks täysin eri asiaa. Mua häiritsee, mikäli on likaista, eli pölyä, roskia, sormenjälkiä, tahroja ympäriinsä. Mua ei häiritse jos on tavaroita levällään ja sotkuista. Itse olen kyllä myös sotkuinen tyyppi.

5. Pimeys. Taino valaistus. Mä hengaan pimeässä. Enkä mitenkään imagoa ylläpitääkseni, vaan mä sammuttelen samaa tahtia kattolamppuja kun joku niitä napsii päälle. Viihdyn hämärässä tunnelmavalaistuksessa. Joidenkin mielestä pimeässä... Mikä taaseen sotii sen kanssa, että olen kesätyyppi.

6. Koirat. Olen kissoille allerginen. Olen koiraihminen.

7. Provosointi. Joo... Esimerkki: On se Ville Valo ihan oikeasti mun mielestä seksikäs ja suloinen ja hottis. Moni tosin luulee sen olevan ainoa miehen malli ja koko elämäni, vaikka todellisuudessa ne miehet, joita edes vilkaisen ovat täysi vastakohta tälle. Lähinnä se nyt on läppä. Miksi jengi ymmärtää paljon paremmin jos vippaan näihin juttuihin vaikka sen Robinin, mutta aina kun se V.H.V tulee puheeksi niin jengi ottaa miut ihan liian tosissaan? Olenko oikeasti niin pelottava? Eli liian uskottava puhuessani paskaa....?

8. Syöminen. Oon siinä tosi huono. En todellakaan tunne käsitettä säännölliset ruokailuajat. Voin joko syödä koko päivän ja koko ajan, tai sitten en syö mitään. Saatan syödä aamupalan 5 tuntia herättyäni ja vasta illalla yhden lämpöisen safkan. Nyt töissä oon pikkuhiljaa oppinut safkaamaan myös lounasta kun kerranskin on raflahomma, jossa kerkiää yleensä syömään. Toisaalta nyt ei o se safka maistunut pätkääkään missään muodossa moneen päivään.

9. Juon mielelläni viskejä ja poltan sikareja. Tää mukamas epänaisellinen juttu tulee monelle aina yllätyksenä. Ravintolassakin tilaan yleensä oluen, paitsi jos on Koffia. Jaloviina on parasta.

10. Huono tuuri. Mulla on ihan oikeasti älyttömän huono tuuri vähän kaikissa asioissa. Jos jotain menee rikki tai joku sählää huolella, niin todennäköisesti se olen minä, joka sen aiheuttaa tai on ainakin paikalla. Tää tuuri koskee myös onneani miesasioissa ja rahapeleissä. 

11. Oon ihan hullu auton ratissa. Jokainen, joka on ollut mun kyydissä tietää tämän ja myös allekirjoittaa sen. On jokseenkin kummallista, että huono tuurini yhditettynä moottoriajoneuvoon ei ole yltänyt viellä koskaan yhteistyöhön Poliisien kanssa. Tai sairaalan. Taikka Ruumishuoneen.. Ojassakin olen käynyt vain kerran.

Ja ne Heidin kysymykset:

1. Mikä on elämäsi suurin haave tai tavoite?
- Kyllä mun suurin tavoite ja myöskin haave on olla onnellinen. Silleen ihan oikeasti ja kunnolla onnellinen ilman, jotta jatkuvasti pelkään menettäväni sen jos vain uskallankaan sanoa asian ääneen. On ehkä helponta jotenkin nimetä elämäni suurin pelko ja jotenkin juuri sen vastakohta on luonnollisestikin haave ja se tavoite. Mä pelkään kaikista eniten sitä, että jään yksin. Ilman miestä ja/tai lapsia. Kuitenkaan mulla ei ole mikään ongelma olla yksin. Ja sitä olen ollutkin lähes koko elämäni.

2. Horoskooppimerkkisi ja koetko sen kuvaavan sinua?
- Kalat. Yleensä pystyn ihan muutaman minuutin perusteella sanomaan, mitä kukin ihminen on horoskoopiltaan, jopa jutuissa joissa en edes olisi tavannut kyseistä ihmistä tai tietäisi syntymäaikaa. Uskon siis todella vahvasti näihin "hömpänpömppiin". Mä oon kyllä omasta mielestäni juurikin eniten se kalat. Paria poikkeusta lukuunottamatta,,olenhan kuitenkin syntynyt siinä ihan kyseisen merkin viimeisinä päivinä, joten myös seuraava tähtimerkki tuo puoliaan esiin. Kummallista kyllä, se lähin merkki on juurikin se, joita neuvon syteen ja saveen välttämään etenkin jos kyseessä on mies - Oinaita. :D Ärsyttää itseänikin...

3. Mikä on ollut elämäsi vaikein asia ja miten olet siitä selvinnyt?
- Moni sanoo kokeneensa elämässä paljon ja sen olleen rankkaa. On jotenkin kauheen väärin pistää ihmisten koettelemuksia vaakakuppiin ja vertailla ns. kenellä on ollut paskin elämä. Silti mä sorrun itse siihen hyvin usein.. Koska hyvin monen ihmisen kohdalla on tullut todettua se, että joidenkin muiden mittapuuhun verrattuna ne niiden karikot on olleet ihan todella vähäpätöisiä ja monesti olenkin joidenkin kohdalla pelkäen miettinyt, miten tuo ihminen tulee selviämään sitten, kun sille oikeasti tapahtuu jotakin kauheata. Pääpiirteittäin tähän kysymykseen voisi kuitenkin vastata, että mulla on ollut hyvin huono tuuri. Monesti olen miettinyt, olenko edellisessä elämässäni ollut Hitler vaiko Stalin ja Karman nyt kostavan. Kuitenkin se The Main Catastrofé lienee kahden isovanhemman ja 3 päivän ikäisen pikkuveljen kaikkien menettäminen 24h sisällä. Siitä selvisi minuutti, tunti ja päivä kerrallaan ja se muutti meikäläistä vastoinkäymisistä eniten. Positiivemmaksi ihmiseksi.

4. Mistä piirteestä ulkoisessa olemuksessasi pidät eniten ja mistä vähiten?
No kyllä mä tykkään niistä mun tisseistä. Vaikka voishan niissä olla vähän vähemmän arpia ja blaablatiblaa. Ei vain, jos mulla ei olisi rintoja, niin mulla olisi silarit. Myönnän sen. Vähiten taaseen tykkään käsivarsistani.. Ne on aina olleet isot. Niissä on toki vähän ylimääräistäkin, mutta on siellä myös hyvinkin isot lihakset. Vatsa on tottakai niinkuin monella muullakin naisella se jotenkin arka paikka, mutta sen alueen voi viellä jotenkin peittää ja feikata, mutta käsivarsia ei siinä vaiheessa kun Suomen kesä näyttää parhaansa ja ulkona on +15.

5. Mottosi? Miksi juuri se?
- Kohtele muita siten, kuten itseäsi haluaisit kohdeltavan. Pätee ihan mihin vain asiaan elämässä.

6. Mitä kadut elämässäsi eniten?
- No tämä vastaus ei kyllä kuulu kaikkien nähtäväksi. Tietyt harvat ihmiset kyllä tietävät.

7. Oletko enemmän suolaisen vai makean ystävä?
- Suolaisen. Mä en syö karkkia..... Toisaalta syön kyllä jäätelöä ja se lienee makeata? 

8. Miksi aloitit alunperin bloggaamisen ja mikä blogin kirjoittamisessa on parasta?
- Kyllä mä nyt ihan itseni takia aloitin. Aiemmin olen pitänyt LiveJournalissa arkaluontoisempaa blogia ja myöskin silloin teininä IRC-Galleriassa pienoisempaa. On se lähinnä omien ajatuksien kokoamista ja kuulumisien vaihtoa varten. Onpahan sit (toivottavasti) lapsilla joskus jotain materiaalia, minkä takia hävetä äitiään.

9. Kun olet yksin, teetkö sellaisia asioita, joita et haluaisi muiden näkevän tai joita häpeät?
- No tuota tuota.. Eiköhän jokainen tee juttuja, joita ei haluisi ihan kaikkien näkevän, mutta jotka yleensä eivät kuitenkaan ole yhtään häpeilyn arvoisia.

10. Mainitse 3 huonoa tapaa tai pahetta, joita sinulla on.
  1. Syömättömyys/Ahmiminen. Vedän monesti just niissä ääripäissä. Joko en syö yhtään mitään, ihan naurettavan vähän ja harvoin tai sitten syön jatkuvasti. Nyt on meneillään ensimäisenä nimetty kausi.
  2. Alkoholi. Jos frendeiltä kysytään, niin mä en todellakaan ole niitä tyyppejä, joka "oli ihan vitun naamat" tai "yllätys, että olit siinä kunnossa", puhumattakaan "teit taas kännissä typeryyksiä"-tyyppejä. Harvoin mä mokailen, oon julkisesti seisontakyvyttömässä tilassa tai muuten ei ois järki ja se motto päässä tallessa. Monikaan frendi ei omasta mielestään ole koskaan nähnyt mua todella humalassa. Kuitenkin nimeän sen alkoholin tavaksi tai paheeksi, koska mä kyllä juon ihan vaikka itsekseni kotosalla kalsareissa. Se on itseasiassa yleensä kivempaa kuin muutoin. Se ei ole kivaa ottaen huomioon sukurasitteet ja sen mun horoskooppini. Selitykseni tähän: insomnia, vitutus ja stressi.
  3. Kiltteys. Mun pitäisi oppia sanomaan jämäkämmin ei ja vaatia sitä, mitä haluan, mikä mulle kuuluu ja mitä ansaitsen. Tietyissä asioissa kyllä pidän puoleni ja olen suorasanainen, mutta on paljon ikäviä juttuja, joilta olisin ehkä välttynyt pitämällä kovemmin puoliani ja olemalla mulkku.
11. Mistä olet kateellinen muille ihmisille? Jos et ole juuri nyt, niin mistä olet aiemmin ollut?
- Kyllä mä myönnän olevani kateellinen sellasille tyypeille, jotka on päässeet elämässä paljon helpommalla ja joiden ei tartte tehdä asioiden eteen yhtä paljon duunia vaan soljuvat siitä, mistä aita on matalin.

Oon nyt taas tosi huono haasteen tekijä siten, että poikkasen tämän ketjun.
Ei nyt vain aivokapasiteetti rehellisesti sanottuna riitä kysymysten keksimiseen ja sellaisten blogien nimeämiseen, jotka eivät jo olisi tätä tehnyt.